Intoo yritystarina
Miten kaikki alkoi?
”Ryhdyimme Intoo-yrittäjiksi vuonna 2015, kun yhdessä irtisanouduimme edellisestä työpaikastamme, jossa olimme tutustuneet toisiimme. Alku oli jännittävää, kuten alkavilla yrittäjillä aina on. Asiakashankinta jännitti ja tietysti taloudellinen pärjääminen. Onneksi meihin luotettiin, ja löysimme nopeasti erinomaiset yhteistyökumppanit ja verkostot, joiden tuella Intoo Koulutus lähti lentoon.”
”Pandemiavuoteen 2020 saakka toteutimme lähikoulutusta Turussa ja Helsingissä. Pandemiavuonna verkkokauppakoulutusten kysyntä räjähti ja toimintamme siirtyi kokonaan verkkoon ja zoomiin. Samalla asiakaskuntamme kasvoi ja toimintamme laajeni valtakunnalliseksi.”
”Jotta voimme parhaiten kouluttaa verkkokauppaa ja digimarkkinointia, olemme olleet itsekin verkkokauppiaita toimintamme alusta saakka. Vuonna 2015 perustimme Coruu & Muumi -verkkokaupan, jonka kasvatimme ja kansainvälistimme. Coruu liiketoimintakaupan jälkeen keksimme taas uuden verkkokauppa liike-idean ja vuonna 2023 sai alkunsa Töpöhäntä Design -verkkokauppa, jonka tarina on vasta alussa.”
intoo-yrittäjät Sari Jokinen ja Maarit Fellman
" Meille kaikkein tärkeintä on asiakkaiden tyytyväisyys. Sen eteen me teemme jatkuvaa kehittämistä - koulutussisällöt uusiutuvat jatkuvasti ja kouluttajaksi meille kelpaa vain parhaimmat, innostavimmat tyypit. "
Intoo Koulutus
Olemme keskittyneet kouluttamaan digimarkkinointia, verkkokauppaa ja taloushallintoa. Tänä päivänä Intoo on Suomen suurin verkkokaupan ja digimarkkinoinnin kouluttaja – kukaan muu ei ole määrällisesti kouluttanut yhtä suurta määrää yrittäjiä ja verkkokauppiaita.
Koulutusohjelmiin ja tutkintokoulutuksiin on osallistunut yli 3000 osallistujaa, joista noin 80 % on ollut pk-yrittäjiä ja noin 20 % yritysten työntekijöitä ja asiantuntijoita.
Lyhytkoulutuksissa ja webinaareissa on ollut mukana noin kymmenentuhatta osallistujaa.
Meille kaikkein tärkeintä on asiakkaiden tyytyväisyys. Sen eteen me teemme jatkuvaa kehittämistä – koulutussisällöt uusiutuvat jatkuvasti ja kouluttajaksi meille kelpaa vain parhaimmat, innostavimmat tyypit. Mitään turhaa sisältöä ei koulutuksissa ole.
Tyytyväisyydestä kertoo myös huomattavan suuri valmistumisprosentti – lähes 90 % koulutuksen aloittaneista suorittaa tutkinnon!
Koulutusfaktoja
- Koulutusohjelmissa on ollut mukana yli 3000 tyytyväistä yrittäjää tai asiantuntijaa.
- Intoo on Suomen suurin verkkokaupan ja digimarkkinoinnin kouluttaja.
- Kouluttamassa on 15 oman alansa huippuammattilaista.
- Me toteutamme koulutukset paremmin kuin kukaan muu.
- Tyytyväisimmät asiakkaat, jotka suosittelevat koulutusta yrittäjäkavereilleen.
Intoo Digimainostoimisto
Digitoimistopalvelut on ollut meille luonnollinen jatkumo – erilaisia markkinointipalveluita meiltä on kysytty ihan alusta saakka.
Olemme keskittyneet erityisesti asiakkaidemme verkkonäkyvyyden parantamiseen, kotisivujen rakentamiseen ja verkkokauppojen perustamiseen. Meiltä onnistuu erinomaisesti myös Google– ja some-kampanjat, sähköpostimarkkinointi, videotuotanto – mutta myös perinteiset mainostoimistopalvelut, kuten graafinen suunnittelu ja erilaiset painotyöt.