Tulosta

Intoo yritystarina


Tutustuimme toisiimme vuonna 2005, kun aloimme työskentelemään kouluttajina samassa työpaikassa. Vuonna 2013 meidät siirrettiin työskentelemään samaan työhuoneeseen, ja siellähän sitä sitten alkoikin liikeideoita syntymään. Osa ideoista oli täysin hulluja ja osa ei kestäisi päivänvaloa, mutta lopulta sieltä pari hyvää juttua seuloutui ihan toteutukseen saakka. Alkuvuonna 2015 suunnitelmat olivat niin valmiit, että marssimme peräkanaa pomon juttusille ja irtisanouduimme.

Maaliskuussa 2015 aloitimme yrittäjinä, kun perustimme kaksi yritystä, Intoo Koulutuksen ja Coruu verkkokaupan (www.coruu.fi). Olihan se alku ihan kauhean jännittävää… saadaanko me asiakkaita, tuleeko tästä mitään, kuollaanko me nälkään jne.
 
Maaliskuun lopussa 2015 saimme käyntiin ensimmäinen Verkkokauppakoulutuksen (Myynnin ammattitutkinto-ryhmän) yhdessä Turun oppisopimustoimiston ja Cimson Koulutuksen kanssa. Tästä ihan ensimmäisestä koulutusryhmästä palkattiin kaksi vuotta myöhemmin meidän ensimmäinen työntekijä, graafinen suunnittelija Johanna Mäkinen, joka yhä työskentelee kanssaamme Coruu verkkokaupassa.

1a

 
Coruu brändiä aloitimme työstämään keväällä 2015 ja syksyllä 2015 ensimmäinen mallisto oli valmis ja verkkokauppa avattiin. Saimme ©Moomin Characters -lisenssin vuonna 2016, jonka jälkeen ryhdyimme toden teolla suuntaamaan verkkokauppaamme myös kansainvälisille markkinoille. Muumeja on lähetetty ympäri maailmaa yli 30 eri maahan ja verkkokaupasta on englannin-, ruotsin- ja japaninkieliset versiot. Oman verkkokaupan myötä olemme oppineet niin paljon digimarkkinoinnista ja verkkokaupasta, että mikään kirjaviisaus ei koskaan olisi antanut meille tällaisia eväitä koulutuksia varten. Omasta verkkokaupasta ammennamme joka päivä esimerkkejä ja kokemuksia koulutuksiimme ja muille yrittäjille.
 
Intoo Koulutuksella on tänä päivänä vankka jalansija erityisesti Turussa tapahtuvissa yrittäjä-, digimarkkinointi-, verkkokauppa- ja taloushallintokoulutuksissa. Turussa aloitimme toimintamme ensin Old Millissä, jossa meillä oli pieni luokkatila ja toimisto. Old Millin tilat kävivät meille lopulta liian ahtaiksi ja maaliskuussa 2019 muutimme Aurajokivarteen Linnankadulle, vanhaan keltaiseen torpedohalliin. Nyt meillä on Turussa Linnankadulla mukavat isot koulutustilat, kaksi hyvin varustettua luokkaa ja toimistotilat sekä verkkokaupan varastotilat.

Helsingissä aloitimme ensimmäiset koulutukset vuonna 2016 ja hyvin se turun murre näyttää uppoavan myös pääkaupunkiseudulla, koska sielläkin on tykätty meistä. Pääkaupungissa on enemmän kilpailua ja tarjontaa, mutta Turun koulutusvienti on otettu siellä hyvin vastaan. Turun ja Helsingin lisäksi olemme toteuttaneet koulutuksia Hämeenlinnassa, Forssassa, Porissa, Uudessakaupungissa ja Loimaalla.

Korona-tilanteen iskiessä päälle keväällä 2020, me rakensimme nopeasti live-striimausvalmiudet Turun koulutustilaan. OnLine-koulutukset aloitettiin maaliskuussa 2020 ja hybridimuotoiset koulutukset todettiin niin hyviksi, että niistä tuli pysyvä koulutusmuoto. Hybridikoulutuksessa osallistujia on sekä lähikoulutuksessa, että OnLine-yhteydellä. Korona muutti meidän liiketoimintaa niin, että asiakkaita alkoi tulla meille ihan ympäri Suomen.


2b


Ihan kahdestaan emme enää koulutuksista selviä, vaan ryhmiämme kouluttaa meidän lisäksi nyt noin 15 oman alansa asiantuntijaa. Vain parhaimmat ja kiinnostavimmat kouluttajat kelpaavat meille, sen vuoksi saamme asiakkailtamme erinomaista palautetta. Uskallamme väittää, että olemme onnistuneet jopa hieman ravistelemaan ja uudistamaan koko koulutuskenttää, koska olemme luoneet alalle uudenlaisia toimintamalleja.

Paikalleen ei voi jäädä yhtään, seuraavan koulutuksen on oltava aina vähän edellistä parempi
 
Yrittäjyys on ollut todella kivaa. Kaikki ohjakset on omissa käsissä ja huonoista päätöksistä voi mennä vain peilin eteen. Ahkeruuslaji tämä yrittäjyys ehdottomasti on, ja tehtyjä työtunteja on turha edes laskea. Välillä tämä ei edes tunnu työltä, koska mielenkiintoiset asiat vain vievät mennessään. Kaikkein haastavinta on ollut viedä eteenpäin kahta ihan erilaista yritystä.
 
Vielä ei ole tullut eteemme estettä, jonka yli emme olisi päässeet kiipeämään. ”Mikään ei ole mahdotonta, mahdottoman tekemiseen vain menee vähän enemmän aikaa.”

Johtoajatuksemme on: "Me teemme koulutukset paremmin kuin kukaan muu".

Intoo-yrittäjät
Sari Jokinen & Maarit Fellman


Intoo Koulutus Sari Jokinen Maarit Fellman Google Golden Pin 2022 palkinto


Google Golden Pin 2022 palkinto Intoo Koulutukselle

Intoo Koulutus sai tammikuussa 2022 Googlen jakaman Golden Pin 2022 -palkinnon! Kilpailun tuomaristossa oli Googlen ja yrittäjäjärjestöjen edustajia. Raadin mukaan "Intoo Koulutus on sopeutunut ja muuttanut innovatiivisesti liiketoimintaansa pandemian aikana. Tuomaristo oli yhtä mieltä siitä, että Intoo Koulutuksella on mahdollisuuksia kasvaa ja yrityksessä on erinomainen tekemisen meininki."

Siirsimme kaikki koulutuksemme verkkoon heti pandemian alkaessa, maaliskuussa 2020, ja kehitimme ihan uudenlaisia koulutusmalleja yrittäjille. Erityisesti verkkokauppa-työpajojen avulla useat sadat pienyrittäjät saivat perustettua verkkokaupan, joka pelasti monen elannon pandemian aikana. Muutimme 40 hengen koulutustilamme livestriimaus- ja videointistudioiksi. Samalla asiakaskunta kasvoi ja laajeni koko Suomeen.



Maaliskuussa 2020 siirryimme kokonaan OnLine-koulutukseen pandemian ajaksi

OnLine koulutus verkkokoulutus verkkokurssit
 


Seuraavassa muutamia muistoja matkan varrelta...


3b

4b
 

5b
 

6b


7b
 

8b
 

9b
 

10
 

11
 

12
 

13
 

14
 

15
 

16
 

17
 

18
 

19
 

20
 

21
 

22
 

23
 

24
 

25
 

26
 

27
 

28
 

29
 

30
 

31
 

32
 

33
 

34
 

35
 

36
 

37
 

38
 

39
 

40
 

41
 

42
 

43
 

44
 

45
 

46
 

47
 

48