Google Ads-hakusanamainonnan mittaaminen

Sopiiko Google -mainonta sinun yrityksellesi? Onko Google -mainonta kannattavaa ja mitä se maksaa?

Mitä Google-mainonta maksaa? Kannattaako minun maksaa Google-näkyvyydestä? Saisinko lisää asiakkaita Google-mainonnalla? Yritetäänpä seuraavaksi vastata selkeästi näihin kysymyksiin, joita minulle yrittäjäkoulutuksissa esitetään lähes päivittäin.

Ihan ensin kannattaa pohtia, mikä on asiakkaasi ostopolku. Puhutaan vedosta ja työnnösstä, eli miten asiakkuus alkaa? Google näkyvyys on erityisen tärkeää, mikäli myyt sellaista tuotetta/palvelua, jota asiakas ymmärtää itse etsiä. Jos asiakkaalla on olemassa jo valmiiksi tarve, toimialalla on silloin vetoa. Esimerkiksi jos autostasi hajoaa pakoputki, ryhdyt silloin etsimään Googlesta autonkorjaajaa. Tarve autokorjauspalvelulle syntyi ja ryhdyt Googlaamaan. Jos siis toimit alalla, jolla on jo valmista vetoa, käytä markkinointibudjettia Googleen.

Jos myyt verkkokaupassa esimerkiksi mäyräkoirakuvioisia t-paitoja, sinun täytyy some-sisällöllä houkutella asiakkaat tekemään heräteostoksen. Asiakkaalla ei ole tarvetta, koska hän ei vielä aamulla herätessään tiennyt tarvitsevansa koirapaitaa. Tällöin markkinointisi on työntöä, eli sinä työnnät mainoksen avulla houkutuksen asiakkaan eteen, ja hän tekee heräteostoksen. Googlesta ei ole sinulle hyötyä, jos tuotettasi ei sieltä etsitä. Jos siis toimit alalla, jossa tuotteilla tai palveluilla ei ole valmista kysyntää, eli ne myydään työnnöllä, käytä budjettisi siinä tapauksessa some-mainontaan.

Googlesta ei ole sinulle hyötyä, mikäli tuotettasi ei sieltä osata etsiä.”

Paljonko Google-mainonta maksaa?

Google mainonnan hinta riippuu toimialastasi, eli käyttämistäsi hakusanoista. Toimialoilla on erilainen kilpailutilanne ja sen vuoksi hakusanat ovat eri hintaisia. Kilpailu on kovaa esimerkiksi tilitoimistoilla, lakitoimistoilla, naisten vaatekaupoilla (kilpailijana Zalando) ja pikavippifirmoilla. Hakusana ”äitienpäivälounas” on kallis toukokuun alussa, mutta marraskuussa se ei maksa juuri mitään, koska silloin hakusanaa ei käytetä.

”Google palkitsee laadukkaita mainostajia halvemmalla hinnalla ja paremmalla näkyvyydellä.”

Hakusanojen hintaan vaikutta myös laatupisteet, eli Google palkitsee laadukasta ja hyvää mainostajaa. Mitä parempia mainoksia kirjoitat, mitä parempi klikkausposenttisi on. Mitä enemmän mainoksesi kiinnostaa ja osuvat oikeaan kohderyhmään, sitä paremmat laatupisteesi ovat.

”Paljonko olet valmis maksamaan yhdestä uudesta asiakkaasta?”

Google Ads -hakusanamainonnassa maksat vain klikkauksista. Klikkaushinnat ovat alkaisimmillaan noin 0,10 € / kpl ja korkeimmillaan noin 3 € / kpl. Toki ylärajaa ei ole, mutta jossain menee kipuraja taloudellisesti kannattavalle Google -mainonnalle.

Kannattava asiakkaan hankintahinta riippuu siitä mitä myyt. Jos myyt esimerkiksi 1000 euron valmennuspakettia (eli palvelua), asiakkaan hankintahinta voi olla jopa 500 euroa. Verkkokurssi on tästä hyvä esimerkki. Voit käyttää rahaa asiakkaan hankkimiseen jopa 500 euroa, jos sillä rahalla saat aina yhden 1000 euron verkkokussin myytyä. Toiminta on silti erittäin kannattavaa. Jos myyt verkkokaupassa 40 euron hupparia, voit käyttää yhden tilauksen hankkimiseen korkeintaan 5 euroa.


Tutki näitä tuloksia Google Ads -kampanjasta:

A) Klikkaukset
Montako kertaa mainosta on klikattu 30 päivän aikana.

B) Impressiot, eli näyttömäärä.
Montako kertaa mainosta on näytetty Google Ads -hakumainoksissa 30 päivän aikana.

C) CTR, eli klikkausprosentti.
Mikä on näyttöjen ja klikkausten välinen suhde. Klikkausprosentin tulisi olla yli 1%. Mikäli klikkausprosentti on alle 1, korjaa mainosta paremmaksi. Klikkausprosentti kertoo, miten houkutteleva mainoksesi on (verrattuna muihin mainoksiin). Jos klikkausprosentti on heikko, parantele mainostekstiä. Mikä on sinun tarjoama hyöty asiakkaalle? Mikä saisi asiakkaan kiinnostumaan ja klikkaamaan juuri sinun mainostasi?

D) Keskimääräinen CPC, eli klikkaushinta.
Paljonko yksi klikkaus on keskimäärin maksanut.

E) Hinta
Paljonko tämän mainoksen näyttämiseen on kulunut rahaa 30 päivän aikana.

F) Oman mainonnan sijoittuminen, suhteessa kilpailijoihin.

Alla on esimerkkikuvat, intoon kaksi omaa Google Ads -kampanjaa, kampanja-aika on ollut 30 päivää, tammikuussa 2025.

Kuva:
Esimerkkikampanja 1)
Tämä kampanja toimii erinomaisesti, klikkaushinta on vain 0,10 € / klikkaus.
Kampanja on saanut 5570 kpl klikkausia, mittausjakson aikana (30 päivää).
Klikkausprosentti on ollut lähes 8 %, eli mainos on kiinnostanut ja se on toiminut hyvin.

Kuva:
Esimerkkikampanja 2)
Tämän kampanjan klikkaukset ovat melko kalliita, 0,70 € / klikkaus. Klikkaushintaan vaikuttaa mm. se miten suosittuja hakusanoja kampanjassa on. Mikäli toimiala on kovin kilpailtu, hakusanojen klikkaushinta nousee. Mieti missä kohtaa menee kipuraja, paljonko olet valmis maksamaan yhdestä klikkausesta?
Tässä kampanjassa rahaa on kulunut reilut 400 euroa ja verkkosivuille on Google-mainoksen kautta tullut lähes 600 kävijää.

Kuva:
Oman mainoksen sijoittuminen, suhteessa kilpailijoihin.
Tästä kaaviosta kannattaa seurata miten mainoksesi menestyvät, suhteesssa kilpailijoiden Google-mainoksiin.


Maarit Fellman

Kirjoittaja

Maarit Fellman
Pitkän linjan markkinoinnin ammattilainen. Marinoitunut monessa sopassa, nähnyt alaa mainostoimiston, median ja mainostajan näkövinkkelistä. Intoo yrittäjä ja verkkokauppias.

Varaa maksuton konsultaatio

Tarvitsetko ammattilaisen näkemyksen?
Soitellaan ja käydään yhdessä läpi sinun yritykselle parhaat digimarkkinoinnin keinot. Saat ajatuksia, ideoita ja vinkkejä markkinoinnin tehostamiseen.

Tilaa uutiskirje

Liity Intoo-uutiskirjeen tilaajaksi ja pysy ajan tasalla uusista koulutuksista – kuulet niistä ensimmäisten joukossa!

Heräsikö kysyttävää?

Lähetä viesti, ja olemme yhteydessä sinuun sähköpostitse.